From Paris with Love!

Pariisi 20. – 23.5.2016

Tällä kertaa reissukohteena oli upea Pariisi ja mukana ihana 17-vuotias veljentytär Ronja.

Lähtö Pariisiin oli lennokas. Koneen piti lähteä Helsingistä klo 17:00. Istuimme kahvilassa ja juttelimme mukavia lähtöön asti. Normaaliin tyyliin vasta hieman ennen lähtöä klo 16:50 ajattelimme nousta koneeseen. Tsekattuani lähtöportin huomasin että se olikin muuttunut Vaasan portiksi! Sitten täytyi juosta pitkin lentokenttää reput selässä heiluen…kone oli sopivasti myöhässä joten ehdimme ajoissa perille. Pieni säikähdys tosin kävi juostessa mielessä…hyvin pieni.

Pariisin päässä arvoimme kulkuneuvoja ja kartan sekä navigaattorin avulla etsimme hotellia. Tuttuun tyyliin lähdimme väärään suuntaan joten matka kentältä kestikin tuplasti sen ajan mitä olin kuvitellut. Jotenkin se ei kuitenkaan ollut yllättävää omat “suunnistustaitoni” tuntien. Pidän melkeinpä erityistaitona että 300 metrin matkasta voi oikomalla saada vaikka 5 kilometrin matkan. Ja tämä on totta…

Kahlasimme Pariisia ristiin rastiin aamusta iltaan kolmen päivän ajan. Kaikki tärkeimmät nähtävyydet tuli tsekattua. Hieno kaupunki ja kiva ilmapiiri – pääpiirteittäin sateisesta ja koleasta säästä huolimatta. Ja kun olen usein kuullut että pariisilaiset ovat koppavia niin täytyy todeta etten kokenut sellaista lainkaan. Päinvastoin – erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Tosin jos paikallisilta kysyi jotain neuvoa kohteeseen niin vastaus oli tyyliin: “kannattaa mennä etelään tai sitten pohjoisen suuntaan tai kenties itään”. Eli mitään tolkkua ei ohjeista saanut mutta hyvät naurut niistä meille irtosi!

Pieniä kommelluksia ja suunnistusmokia sattui siellä sun täällä mutta ei mitään sen kummempaa. Pariisi täytti odotukset ja sinne täytyy palata uudestaan. Kuvat kertokoot millainen on minun Pariisi <3.

Tiedosto_000

Hömpsähtäneet reppureissaajat

Tiedosto_000 (17)

Eiffel ja ainut poutapäivä

Tiedosto_000 (12)

Sacre Coeur kaukana taustalla

Tiedosto_000 (21)

Fiilistelyä kauppakeskuksen katolta sadesäällä

Tiedosto_000 (14)

Pont des Arts

Tiedosto_000 (1)

Jardins Du Trocadero ja upea hääpari <3

Tiedosto_000 (2)

Montmartre

Tiedosto_000 (19)

Montmartre

Tiedosto_000 (8)

Galeries Lafayetten herkkuja

Tiedosto_000 (4)

Galeries Lafayette ostoskeskus

Tiedosto_000 (13)

Galeries Lafayette

Tiedosto_000 (22)

Galeries Lafayette

Tiedosto_000 (9)

Galeries Lafayette

Tiedosto_000 (1)

Champs Elyseen muotia

Tiedosto_000

Galeries Lafayette

Tiedosto_000 (7)

Galeries Lafayette; ja uusi upea mekkoni mihin rakastuin ensisilmäyksellä <3

Tiedosto_000 (2)

Koko päivä kävelyä ja hotellilla voi heittää jalat kattoon…love the journey <3

 

 

 

 

 

3 vastausta artikkeliin ”From Paris with Love!

  1. Tiia/ReiseReise

    Tämä tuli hyvään saumaan, sillä olen huomenna lähdössä elämäni ensimmäistä kertaa Pariisiin. Todella kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Tuo viimeinen kuva on upean klassinen, aivan kuin muoti ym. lehdestä.

    Vastaa
    1. Marianne Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos paljon! Itsekin olin Pariisissa elämäni ensimmäisen kerran. Toivotan sinulle antoisaa matkaa ja toivon mukaan olisi hieman paremmat säät kuin viimepäivinä 🙂

      Vastaa
  2. Anna / Muuttolintu.com

    Kuvat kyllä huokuu niin paljon Pariisia kun vaan voi. Me vietettiin muutama päivä Pariisissa pari vuotta sitten, ja rakastuin kyllä kaupunkiin. Itse en myöskään kokenut ranskalaisia koppaviksi Pariisissa, sen sijaan nuorempana reissusta Etelä-Ranskassa jäi vahvastikin sellaiset fiilikset. En malta oottaa, että pääsen joskus uudestaan Pariisiin ja tutustumaan siihen paremmin! Kun vaan oppisi ranskaa edes muutaman sanan, se on miusta jostain syystä maailman vaikein kieli ääntää…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *